|
Meillä on äärettömän kaunis luonto ja ympäristö, jota tulee suojella ja vaalia koko ajan, joka päivä. Erityisesti Itämeren ja Turun upean saariston hyvinvointiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Kierrätystä ja kestävää kehitystä pitäisi muutenkin harjoittaa ihan kaikissa toiminnoissa ja päätöksissä. Ilmastonmuutosta vastaan täytyy taistella jokaisella valinnalla. Ympäristöteemaan kuuluu myös meidän
kaikkien yhteinen kaupunkiympäristö. Turun kaupunkikuvaa tulee
kehittää kaupunkilaisten ehdoilla, meidän kaikkin yhteiseksi
iloksi ja hyväksi. Esimerkiksi keskusta-alueen elävöittämisessä
ja kehittämisessä on tärkeää huomioida kevyen
liikenteen kulkuväylät. |